Urheiluhulluuuuuu

Niinkuin tuossa aiemmin kirjoittelin, mun mies on maratonukkeli. Ihmettelin sitä alkuun mistä se energia ja positiivisuus oikein tulee ja kun tapasin hänen yhtä hassuja ja energisiä maratonukkeliystäviään, kiinnostuin asiasta. Olin katsomassa heidän maratonia Reggio Emiliassa ja se fiilis kun sai siellä kannustaa ja näki miten ihmiset tulivat kaikkensa antaneina maaliin, oli aika hieno. Sitten käytiin suihkussa ja hetken päästä maratonukkeli ilmoittaa, että nyt lähdetään shoppailemaan.

Varmaan toiset päälle 40 kilsaa käveltiin ympäri ostoskeskuksia. Mulla jalat huusi hoosiannaa, mutta en kehdannut valittaa, kun vierellä painelee kevyin askelin tyyppi, joka kuitenkin samana päivänä on juossut maratonin. Tuli halu kokeilla itekin sitä juoksemista. Sillai vähän ohimennen mainitsin, niin seuraavaks marssittiin urheilukauppaan ja mies osti mulle juoksutrikoot, lenkkarit ja pari paitaakin. Oli vähän niinku pakko kokeilla.

Suomeen palattuani kävin yksin lenkeillä, jaksoin juosta ehkä 1 tai 2 kilometriä ja sit tuntui jo että kuolen. Välillä ajattelin, että kävelen yhden valotolpan ja sitten taas juoksen pari. Jossain vaiheessa se kuitenkin alkoi sujumaan, kun en miettinyt liikaa sitä hengittämistä. Sen mukavuusalueen yli on vaikea mennä, mutta kun sen tekee, hetken päästä helpottaa. Ekan 7 km juoksulenkin jälkeen fiilis oli ihan mieletön!!

Mulla oli siis koulussa liikunnan numero 6, vihasin kaikkea liikuntaa, koskaan en juossut. Aina kun oli cooperin testi tai vastaava, joko kävelin tai oli vaan niin kauheet "menkat" ettei pysty tekemään mitään.. :D Ja aikuisiällä oon mieluummin valinnut sipsipussin tai suklaalevyn, tai mikä parasta molemmat, ja istunut sohvalle katsomaan salkkareita. Nyt salkkarien tilalle tuli lenkki.

Hulluus eteni sille asteelle, että ilmoittauduin toukokuussa olleeseen Likkojen lenkki- tapahtumaan 8 km juoksuun Tampereelle. Alunperin piti lähteä kaverin kanssa, mutta hän joutui sairaslomalle niin päätin olla Risto Reipas ja mennä yksin. Viikkoa aiemmin ilmeni, että matka onkin 9,1 km!! Mutta mä tein sen, juoksin rauhalliseen tahtiin koko matkan tunnissa ja nautin! Nyt on kova kipinä päästä uusiksi. Katselin että seuraavat 10 km juoksut (nälkä kasvaa..), joihin pääsen, olisi elokuussa. Ja sit jos aikaa treenaamiseen on, syys- ja lokakuussa olisi lähikaupungeissa myös puolimaraton eli 21 km. :)

Simonen kanssa mä en pysty juoksemaan, ollaan käyty varmaan 4 kertaa vaan yhdessä ja joka kerta se päättyy siihen, että totean ettei tästä tuu mitään, ku mä vaan keskityn kattelemaan kuinka hyvältä sun peppu näyttää noissa trikoissa :D. Ja hysteerinen hihitys päälle.. Toistaiseksi siis juoksemme erikseen.

Täällä Italiassa harjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle, kun on ollut ihan tolkuttoman kuumaa. Muutaman kerran kävin kokeilemassa päälle 30 asteen helteessä mut ei siinä oo mitään järkeä. Tarttis mennä joko aamulla klo 7 (ei onnistu ku ilman herätyskelloa posotan johonkin klo 11 saakka unet) tai illalla klo 21 jälkeen (säkkipimeää). Joten olen sitten juossut autotallissa juoksumatolla youtubea kuunnellen. Hullun hommaa!!

Hyvä motivaattori alkuun oli, kun facebookissa oli sellainen Motivireen 10 km juoksuhaaste, missä on kuudeksi viikoksi tehty valmis treeniohjelma. Siihen sisältyy aika vaihtelevia harjoituksia, mm. circuit training. Lapsilla oli hauskaa, tai varsinkin Idalla ja hänen kavereilla, kun koitin hienosti tehdä sitä kuntopiiriä ja näytin kuulemma tosi tyhmältä. Niitten piti opettaa mulle miten vatsalihasliikkeet tehdään, kun en osannut ja päässyt ollenkaan ylös :D :D Sitten oli semmoisia askelkyykkyjä, joita tehdessä piti samaan aikaan kävellä eteenpäin. Näytin ihan joltain Pulttibois-hahmolta... Kolme viikkoo jaksoin sitä ohjelmaa ja sit aloin lintsailemaan ja yhdistelemään niitä ja pitämään omia vapaapäiviä. Kerran juoksin lenkin kaupungille, ostin sipsipussin sokkarilta ja juoksin kotiin sipsipussi kainalossa. Varmaan aika urheilullinen näky!!!

1404537_438186319716585_1802946673658554 ù